Emi's Nook

25. syyskuuta 2025

Taas kerran melko ontto olo. Normisti tulee siivottua melko tasaseen, mutta en ole tainnu ainakaan pariin viikkoon tehdä mitään siisteyden eteen. Energiaa löytyy pääosin seinän tuijottamiseen, musiikin soitattamiseen ja aina silloin tällöin syömiseen. Varmasti syksyn tulolla on jotain tekemistä kaiken kanssa, mut kyllä tämä tästä. Sitä aina toivoo kesän jatkuvan edes henkisesti. Toisaalta tykkään kovasti viilentyneestä ilmasta. Öisin lämpötila on etenkin laskenut melko matalalle, niin on saanut viilennettyä kämppää.

Eilen sain 80-luvun levyt käytyä läpi. Mukavahan se on saada kuulla kaikki nämä levyt läpi, mutta hieman turhanpäiväistähän se on vain kuunnella kerran nopeaa iso kasa julkaisuja sen enempää niitä ajatellen. Melko välinpitämätöntä. Suorittamista ilman minkään sortin palkintoa. Voisin hidastaa tahtia ja alkaa kirjoittamaan. Kenties silloin nauttisin touhusta enemmän, kukistaisin jokapäiväisen toimettomuuden. Kaikkea on tehtävä; hirveä kiire kohti ei mitään. Parempi niin kuin luhistua.

Olen kanssa melko vahvasti taas lähellä kaikkialta katoamista, kuten minulle on tullut tavaksi tehdä. Tämä sivusto on tosin poikkeus, koska sen ääressä työskentely tuo mielenrauhaa. Kenties voisin taas jaksaa pelien pelaamista. Arki käy välillä liiankin raskaaksi. Taidan hakea kaupasta cokista.